Sesse ja Poika

  Lapset on löytäneet Just Dance-tanssivideot. Koulussa ja eskarissa tanssitaan älytaulujen kanssa, mutta kotona samat biisit etsitään YuoTubesta. Täällä on veivattu Final Countdownia (obviosly), Starshippiä ja viimeisimpänä Partyrockersia. Parina viikonloppuna lasten serkku on tullut konsolinsa kanssa ja ollaan (lapset on) pelattu ihan autenttista Just Dancea. Varsinkin Sesse tykkää tanssia muutenkin eri biisien tahtiin ja olen jo pari vuotta yrittänyt ehdottaa, että ilmoittaisin hänet tanssitunneille. Just Dance-innostuksen myötä otin ihan hiljattain asian taas puheeksi. “Ei siä kuitenkaan tanssita tällasia tansseja” kuului kommentti. “Kyllä sellaisiakin tunteja on” vastasin. “Mutta en mä ehkä jaksais. Kun mulla on jo kaksi harrastusta. Ja käynhän mä shufflessa!” Niinpä, 8-vuotiaalle riittää kaksi harrastusta. Toinen on tosin jäänyt vähemmälle, nimittäin hevosharrastus. Hyvin satunnaisesti varaan paikallisen ponitallin “tallihetken” joka kestää neljä tuntia. Toinen harrastus vie y

Kuva UnSplash Olen Aamuihminen, isolla A:lla. Tai oikeastaan AAMUIHMINEN, isoilla kirjaimilla. Miten kivaa oliskaan herätä ennen muuta perhettä, juoda rauhassa kahvit, pukea ja meikata rauhassa. Jos olisi sellainen meikkaamista “vaativa” päivä tulossa. Olisi edes hetki sellaista omaa aikaa, ennen aamurumbaa, voi kun olisi ihanaa! Juttu on vaan se, että ilmeisesti Poika, 6v. on myös aamuihminen. En onnistu nousemaan sängystä niin hiljaa, ettei hän pomppaisi vieteriukon lailla myös ylös. “Kyllä sä voit vielä jäädä pötköttämään” sanon, mutta vastaus on että “en halua”. Poika nukkuu siis meidän välissä. Hän nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta jossain vaiheessa yöllä kömpii meidän väliin. Eikä se ole ongelma, kukaan ei jaksa lähteä häntä palauttamaan omaan sänkyynsä. Vaikka Poika nukkuisikin omassa sängyssä koko yön, mikä tapahtuu ehkä muutaman kerran vuodessa, ei hän silti nuku pitkään sen jälkeen kun mä oon noussut. Eli hyvästi rauhalliset omat aamuhetket. On vaikea totuttaa Poika pois sii