Sesse ja Poika

Poikkeusarki muuttuu askel askeleelta kohti jotain, mitä ehkä joskus voidaan kutsua normaaliksi. Meidän perheen arjessa ensimmäinen askel otetaan ensi viikolla kun Sesse palaa eskariin vielä kahdeksaksi päiväksi. Sen jälkeen lapset jatkavat päivähoidossa kesäkuun ajan, osa-aikaisesti. Minä jatkan etätöitä kotoa käsin, mutta lasten ollessa hoidossa, on minun mahdollista edes hetkeksi piipahtaa kodin ulkopuolelle, tavata työkavereita, käydä ehkä lounaalla. Luultavasti lapset olisivat palanneet hoitoon ja eskariin jo aikaisemmin ellen olisi saanut lastenhoitoapua, sillä useamman viikottaisen etäpalaverin hoitaminen olisi mun mittapuulla ollut mahdottomuus. Yritin pariin otteeseen, laitoin lapsille leffan pyörimään ja varasin heille tarpeeksi syötävää saataville tai lähetin heidät ulos, mutta mun keskittymiskyvyllä, se ei toiminut. Tästä toisenlaisesta arjesta löytyy paljon hyvää ja positiivista , mutta onhan tätä kestänyt sen verran kauan, että se ei voi olla vaikuttamatta jo negatiivi

Monenlaisia tekstejä vilahtelee siitä, miten tämä aika on silmiä avaavaa ja muuttaa ihmisten arvoja ja päämääriä elämässä. Mä ajattelin aluksi, että ei tää meidän arkea juurikaan muuta, ollaan melko paljon yhdessä muutenkin, eikä arki-illat kuljetuksineen kulu harrastuksissa tai viikonloput reissuissa. Olin väärässä! Olen kuulemma muuttunut rennommaksi, kun ei tarvitse säntäillä joka paikkaan. Mä taas väitän että olen rennompi, koska tuo toinen meillä asuva aikuinen on ottanut aiempaa enemmän vastuuta lasten kanssa puuhailusta. Positiivista on se ettei aamulla ole kiire pukea ja lähteä ovesta pihalle, kuskata yksi päiväkotiin ja toinen eskariin, sitten jatkaa matkaa toimistolle. On aikaa halailla ja huomioida lapsia enemmän, aikaa ei kulu omiin asuvalintoihin tai ehostamiseen. Toivon että lapset muistavat tästä ajasta myös sen että äiti on ollut rennompi, eikä vain sitä että äiti ragee . Aamujen lisäksi jaksan huomioida lapsia enemmän ja useamman kerran päivässä, pitää syliss

Olen tajunnut, että tähän etätyöskentelyyn olisi ehkä voinut valmistautua hiukan paremmin. Jäin kolmisen viikkoa sitten työskentelemään kotoa käsin ja samalla otin lapset pois eskarista ja päivähoidosta. Minä, joka rakastan suunnittelua ja organisointia, en ole suunnitellut etätyöpäiviäni juuri mitenkään. Viikot on menneet go with the flow-periaatteella ja päivä kerrallaan - tai 30 minuuttia kerrallaan-periaatteella, mutta paljastan myöhemmin mitä se tarkoittaa. Ensimmäisinä työpäivinä oli etäpalavereja, joista epäilin selviytyväni ilman ulkopuolista apua. Pyysin ammatillisessa oppilaitoksessa etäopiskelevaa siskontyttöäni lastenhoitajaksi, mikä helpotti kummasti asettautumista uuteen tilanteeseen. Tässä kohtaa kaikkea ei siis edes tarvinnut ajatella ja suunnitella millilleen valmiiksi. Yhden ainoan kerran olen tehnyt suunnitelman seuraavalle päivälle, sillä sille päivälle en ollut  pyytänyt lastenhoitoapua ja tiedossa oli kaksi etäpalaveria. A4:lle rustasin kellonajat j